
Kasvissosekeitto on koululaisten suosikki
Lasten kouluruokasuosikki kasvissosekeitto maistuisi monelle kotonakin. Poimi talteen resepti, jonka avulla saat keitosta yhtä herkullista kuin koulussakin.
Kasvissosekeitto on yksi koululaisten ja päiväkotikäisten ikiaikaisista suosikkiruoista. Se on pehmeän makuinen, mieto, maukas, tuttu ja turvallinen sekä helppo syödä. Arkean suunnittelija Virpi Sarakaski arvelee maun salaisuuden piilevän kirvelissä ja parsakaalissa.
– Resepti on pysynyt samana vuosia, mutta lisäkkeet ja jälkiruuat ovat vierellä vaihtuneet. Lisäkkeinä ovat usein raejuusto, juustoviipaleet tai keitetty kananmuna, kerran oli tarjolla siemensekoitustakin kouluissa keiton päälle ripoteltavaksi.
Sosekeittopäivänä on leipäpöydässä vieraillut myös kikherneistä tehty hummus, joka on nyt lähes vakiinnuttanut paikkansa puuropäivään. Jälkiruokana sosekeitolle on tällä hetkellä vadelmamurupiirakka. Aiemmin jälkkäreinä ovat olleet esimerkiksi omenapiirakka, pikkupulla, banaani tai marjakiisseli.
Turussa sosekeittoa tehdään yli 5000 kiloa keittopäivänä. Reseptiä kyselevät eniten ruuhkavuosissa pyörivät päiväkotilasten vanhemmat. Aiemmin linjauksena oli, ettei Arkea jaa reseptejään talosta ulos, mutta nyt kyselyt nähdään positiivisena kiinnostuksena ja ennen kaikkea arvostuksena koulu- ja päiväkotiruokaa kohtaan. Tässä resepti, joka on mitoitettu kotikeittiöille. Nappaa talteen ja yllätä lapset kotona. Maku on taatusti sama kuin koulun keitossakin.
Koulun kasvissosekeitto
6:lle
8 kpl jauhoista perunaa (n. 680 g)
4 kpl porkkanaa (n. 400 g)
250 g parsakaalinuppuja (esim. pakasteesta)
1 kasvisliemikuutio
ripaus mustapippuria
1 tl rakuunaa
½ tl kirveliä
1 tl suolaa
1½ dl ruokakermaa
50 g pehmeää sulatejuustoa
Tarjoiluun
raejuustoa tai kananmunan puolikas
esipaistettu patonki tai omaa lempileipää
Kuori ja pilko porkkanat sekä perunat. Keitä niitä vähässä vedessä ensin 15 min. Lisää parsakaalinuput sekä liemikuutio ja jatka keittämistä 15 min. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Lisää mausteet, kerma sekä sulatejuusto ja anna poreilla, kunnes juusto on sulanut. Lisää kiehuvaa vettä, jos keitto on liian sakeaa. Tarkasta suolan määrä. Tarjoile keitto raejuuston tai kananmunan ja vastapaistetun leivän kera.