joulukalenteri

Puuropata ja muita jouluyllätyksiä Ypsilonissa

Yli-Maarian monitoimitalo Ypsilonin ikkunoissa näkynyt joulukalenteri on ilahduttanut alueen asukkaita koko joulukuun. Keittiön tonttujoukkojen koristelema ikkuna avautui perjantaina 18.12. ja teemana on – mikäpä muu kuin – herkuttelu.

 

Ypsilonin keittiön ikkunassa ohikulkijoita ilahduttaa nyt iso puuropata, jonka vieressä on tonttu puisen puurokauhan varressa. Kattilan alla on koivuklapeista tehty nuotio, jossa välkkyvät jouluvalot näyttävät ihan tulelta. Vieressä on joulukuusi. Asetelma on osa Ypsilonin monitoimitalon joulukalenteria, joka on toteutettu yhdessä koko koulun henkilökunnan kanssa rehtori Marianne Ulfstedtin ideasta.

– Lähdimme mielellämme mukaan suunnittelemaan joulukalenteria, joka toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa. Ajatus joulupuurosta tuli heti ensimmäisenä mieleen, keittiössä kun olemme. Suunnittelun aloitimme jo marraskuun alussa, Arkean palveluvastaava Anu Järvinen kertoo innostuneena.

 

ypsilon
Ypsilonin keittiössä työskentelevät Mari Ranta ja Eija Salo olivat innokkaina mukana joulukalenterin suunnittelussa.

Keittiön lisäksi joulukalenteri löytyy myös 23 muusta talon ikkunasta. Oman joulukalenterinsa on toteuttanut niin terveydenhoitaja, kirjaston henkilökunta kuin nuokkarin porukatkin. Myös luokilla on omat koristellut ikkunansa. Joulukalenteri-ikkunoita voivat käydä kaikki katsomassa ja ne ovat esillä pitkälle joulun yli.

– Kalenterin tekeminen oli tosi hauskaa vaihtelua arkiseen työhön. Oli hauska huomata, miten innoissaan kaikki lähtivät mukaan ideointiin. Olisi mahtavaa jos joulukalenteri toteutettaisiin myös ensi vuonna. Sanoin jo rehtorille, että tarvitsisimme ainakin pari ikkunaa lisää suurien suunnitelmiemme takia, Järvinen kertoo nauraen.

 

joulukalenteri