Laura Satamo

Raikuvat aplodit ruokalassa ja muita kouluruokamuistoja

Asuin lapsuuteni Kaarinassa, ja ensimmäiset kouluruokamuistoni vievät Auranlaakson kyläkoulun pieneen ruokasaliin. Koulussa oli alle sata oppilasta, ja keittäjä valmisti meille itse kaikki ruoat. Usein keittiöstä leijaili tuoreiden sämpylöiden ja pullan tuoksu.

En muista, että kouluruoka olisi ollut yleensä pahaa. Paljon mielipiteitä jakava kanaviillokki oli yksi lemppareistani, samoin kuin uunimakkara. Sen kanssa tarjottava muusi oli jauheesta tehtyä, mutta makkaran kanssa se ei tuntunut niin pahalta. Myös hernekeitto oli ihan parasta. Tottakai kouluruokien joukosta löytyi myös inhokkeja. Vihasin pinaattikeittoa ja muistan ikuisesti, kun opettajat pakottivat istumaan ruokalassa niin kauan, että lautanen oli tyhjä. Pyörittelin kananmunanpuolikasta keitossa ja toivoin sen häviävän lautaselta. Istuin ja istuin. Lopulta sain jättää keiton lautaselle.

Yläasteella asenne kouluruokailuun oli kapinallinen. Skippasimme kavereiden kanssa usein kouluruoan, ja lähdimme koulun vieressä olevaan Pito-Kaarinaan kahville ja sämpylälle. Kaarinan keskustassa oleva Ruokavarasto oli myös koululaisten suosiossa. Aina ennen ruokailun alkua kyselimme toisiltamme, kuka on menossa koulun ruokalaan syömään. Olisi ollut tosi noloa pyöriä ruokalassa yksin tarjottimen kanssa. Jos ruokalassa mokasi jotenkin, koko sali räjähti raikuviin aplodeihin.

Lukiossa suhde ruokaan oli jo selvästi aikuismaisempi. Kouluruoka jätettiin toki vieläkin väliin aina silloin tällöin. Ruokasaliin piti aina ehtiä ensimmäisenä ja syödä annos mahdollisimman nopeasti, jotta jäi aikaa hillumiselle.

Omat lapseni ovat nyt koulu- ja päiväkoti-ikäisiä. On hienoa, että Suomessa on niin hyvä kouluruokajärjestelmä. En ole perehtynyt, kuinka ravintorikasta se on tai paljonko ruoka sisältää säilöntäaineita. En ole näistä asioista niin hysteerinen – kaikki muut ruokailut tapahtuvat kuitenkin kotona, ja silloin voi itse vaikuttaa lapsen lautasen sisältöön.

 

Laura Satamo

media- ja markkinointialan yrittäjä ja sosiaalisen median vaikuttaja